torstai 20. syyskuuta 2007

Vähemmän stemmausta, enemmän laulua

Eilisissä Saattajien harjoituksissa päästiin jo vähän enemmän tosi laulamisen makuun, kun siirryttiin pianon äärestä harjoituspaikka Arcanumin aulaan testaamaan, miltä vanhat, jo kohtuullisessa kunnossa olevat biisit kuulostavat. Siedettävässä kunnossa olivat useimmat, mutta treenata pitää.

Seuraavan kerran Saattaja-kollegio kokoontuukin jo sunnuntaina ja viettää yhdessä koko päivän laatuaikaa harjoitellen tiukasti. Silloin päästään kenties jos testaamaan uutta biisiä, jonka sovitus oli vielä eilen puoliksi paperilla ja puoliksi sovittajan päässä.

Ei kommentteja: