Toisiamme tukekaamme

Lähes neljän tunnin intensiivinen, tauoton harjoitusrepäisy on ohi ja taas ollan pykälän lähempänä onnistunutta konserttia.

Tänään tuli mietittyä sitä, mikä on pienyhtyeessä ja kuorossa laulamisen ero. Kuorossa on sikäli helpompaa, että sitä johtaa yksi ihminen, jolla on näkemys siitä, miltä homman pitäisi kuulostaa. Hänen komennoillaan sitten mennään, oli niistä eri mieltä tai ei.

Pienyhtyeessä taas ei välttämättä ole yksittäistä johtajaa, vaan porukalla pitäisi pystyä luomaan näkemys siitä, miltä me kuulostamme. Kun näkemyksiä on monta, niin sananvaihto voi harjoitusvaiheessa olla kohtuullisen suorasukaista. Se taas onnistuu vain, jos ihmiset oikeasti tuntevat toisensa ja tietävät, että asiat tappelevat eivätkä ihmiset. Vähän voi harmittaa, että miksi toi taas on tommoinen, mutta jollain ihmeen konstilla se yhteinen näkemys löytyy. Ehkä.

On myös niin, että silloin kun nahkaruoskien vihellys viuhuu ilmassa, niin tietää, että nyt on tekemisen meininkiä: kukaan ei haluaisi tyytyä tylsiin, keskinkertaisiin ratkaisuihin, vaan setti pitäisi saada kuulostamaan koko ajan paremmalta.

Tämän päivän harjoituksen jälkeen tiedämme kuitenkin, että savolaiset ovat Suomen neekereitä (ja ei, tämä ei ole mihinkään suuntaan rasistinen kommentti!)